10.8.2016

Viimeistelytreenit kisoihin

Pakko aloittaa postaus sanomalla, että on mulla uskomaton hevonen! Kuten tänään sanoin: Tästä tykkään tässä hevosessa, se pelastaa mut huonostakin paikasta ja tekee hyppäämisen niin helpoksi.

Olimme siis pitkästä aikaa kotivalmentajamme estevalmennuksessa ja treenasimme vielä viimeisen kerran sunnuntain kisoihin, joissa hyppään ekat metrin ratani ikinä. Äiti pääsi onneksi videoimaan, pahoittelen jälleen laatua, materiaali on kuvattu kännykällä.

Aloitimme jälleen kisaverkkatyylillä. Ravailin ja laukkailin hetken työskentelemättä sen suuremmin. Ravissa Cassu oli parin kierroksen jälkeen tosi kiva ja ravasi reippaasti. Laukassa piti hetki hakea oikeaa asentoa ja apuja, mutta sekin lähti rullaamaan. Hypyt aloitimme pienellä ristikolla, jolla Cassu oli aika löysä, eikä sitä oikein huvittanut hypätä. Seuraavaksi tulimme sinivalkoista pystyä ihan pienenä, ja siinä Cassu alkoi nostelemaan jalkojaan jo vähän. Aloin myös itse löytämään parempaa tempoa laukkaan. Okseria hypätessä hypyt alkoivat sujua jo oikein kivasti.

Yksittäisten hyppyjen jälkeen aloimme tulemaan rataa aluksi 80cm korkeudella. Tämä rata ei ollut vielä hirveän hyvä, ekalle pystylle ja okserille tultaessa Cassu oli vielä aika nukuksissa ja paikat tulivat tosi pojaan. Kakkosen jälkeen Cassu virkistyi ja lähestyimme pystyä, jolla oli muoviset "muuripalat" alla. Itse jäin varmistelemaan, iskin pohkeet kiinni ja maiskutin, Cassu ilmeisesti vähän yllättyi reaktiostani ja molempien ollessa lähdössä hyppyyn päättikin se ottaa stopin ja itse lensin alas... :D Onneksi mitään ei käynyt, hyppäsin itse selkään ja aloitin radan alusta. Otimme palaset esteen alta pois, sillä emme halunneet tehdä siitä ongelmaa ennen kisoja. Loppurata menikin onneksi todella hyvin ja tuota estettäkään Cassu ei kytännyt enää kertaakaan.

Seuraavaksi esteet nostettiin 90cm korkeuteen, ja ne onneksi näyttivät kivan pieniltä ja helpoilta. Tulimme jälleen saman radan (video). Cassu oli alkuun tosi tahmea ja laukkasin sillä pari kierrosta ennen kuin aloitin radan. Ekalle pystylle paikka ei sopinut ja Cassu hyppäsi sen ravista. Myös okserille tulimme aika pohjaan. pysty-okseri -linja oli hyvä, väli oli aavistuksen lyhyt joten myös okseri oli vähän liian lähellä. Vikalla linjalla Cassu tuli vähän oikeaan reunaan ja jäi pohkeen taakse, mutta hyppäsi hyvin.

Tulimme vielä kerran saman radan (+lopuksi vielä pysty-okseri -linja toiseen kertaan) ja tällä kertaa esteet olivat metrissä, eli kisakorkeudessa. Tämä rata näkyy videolla toisena. Ykkösen hyppy oli taas vähän löysä, mutta kakkoselle sain hyvän paikan ja ison hypyn. Ekan linjan pystylle Cassu hyppäsi vähän kaukaa ja otti puomin. Lähestyessä tokaa estettä se vähän haahuili omiaan ja lähestyminen ei ollut ihan suora, mutta koska väli oli lyhyt neljä, ei se jäänyt pitkäksi vaan hyppy oli hyvä. Tokalle linjalle eka hyppy tuli taas aika pohjaan ja vinoon, mutta vaikka väli oli pitkä viisi, sai Cassu hyvin venytettyä itseään ja toka hyppy oli hyvä. Vikalle linjalle sain pystylle hyvän paikan ja myös väli mentiin suorempana.

Lopuksi tulimme vielä hieman erilaisen radan metrin korkuisena. Aloitime pysty-pysty -linjalla, joka tuli hyvin, Cassu ei tällä kertaa ollut enää alussakaan kovin löysä. Kolmosena okseri, video alkaa vasta tästä. Siihen paikka hyvin. Linjalla Cassu meinasi taas vähän kiemurrella, toka hyppy oli silti hyvä. Valmentaja pyysi minua vielä tulemaan okserin kerran yksittäisenä, jotta sain treenattua myös okserilähestymisiä. Ekalla kerralla jäin kääntämään liikaa sisäohjalla jolloin paikka ei oikein sopinut ja Cassu jäi vähän hitaaksi. Se kuitenkin pelasti minut tajuttoman hienosti ja kiipesi okserista puhtaasti yli. Jatkoin saman tien uuteen yritykseen ja tällä kertaa niin lähestyminen kuin hyppykin olivat tosi sujuvia. Cassukaan ei ottanut yhtään nokkiinsa ratsastajan mokasta!


Ravailin vielä Cassun loppuun ja taluttelin loppukäynnit. Tallissa iskimme vielä kylmät joka jalkaan ja jatkoin edellispäivänä aloitetun harjan nyppimisen loppuun. Cassu sai paljon herkkuja ja rapsutuksia, se oli niin hieno. Tämän treenin jälkeen jatkankin hyvillä mielin kohti viikonlopun kisoja, toivottavasti menee yhtä hienosti kuin tänään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti