7.4.2013

Estetunti KT-Tallilla

Olin perjantaina siis hyppytunnilla KT-Tallilla. Lähdettiin kotoa joskus varttiavaille kuusi. Toinen autollinen oli siellä vähän ennen meitä, ja saatiin jo matkalla tietää hevoset. Menin Köpillä.

Tallilla laitettiin hevoset kuntoon. Köpi oli kiltimmin kuin viimeksi. Laitettiin itselle ja hepoille varusteet. Sitten piti odottaa vielä hetki että päästiin maneesiin.

Alkuverkat mentiin itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Kun oltiin hetki ravailtu alettiin tekemään puomitehtävää. Mentiin molempiin suuntiin samaa, eli ensin valkoiset ja vihreät puomit, sitten vihreä tai keltainen puomi. Pitkille sivuille (piirroksessa katkoviiva) tuli temponlisäykset. 
Kun ravipuomeilla sujui hyvin siirryttiin kahdelle ympyrälle laukkaamaan. Rinja, Väiski ja Repe toiselle, Köpi ja Snoopy toiselle. Ympyrää mentiin pienellä asetuksella, ja siinä oli myös puomi. Köpi oli ensin vähän hidas, mutta loppua kohden parani, ja poni alkoi vähän pyöristyäkkin.

Laukan jälkeen käveltiin hetki, ja sitten alettiin hyppäämään. Esteet oli ravitehtävän maapuomien kohdalla. Ensin kaikki oli vain ykstittäisiä puomeja, ja ne nousivat aina yksitellen. Valkoiselle ristikolle tultiin ravissa sisään. Lopputehtävä jatkui laukassa, joko keltaiselle tai vihreälle esteelle.
Tuon tehtävän jälkeen mentiin muuten samalla tavalla, mutta siihe tuli vielä vihreä-punainen tai keltainen-sininen linja. Punainen ja sininen oli ensin pystyjä ja lopuksi ne nostettiin oksereiksi.
Tunnin jälkeen laitettiin hevoset pois ja lähdettiin kotiin. Matkalla käytiin kuitenkin Hesellä syömässä. Kotona oltiin noin puoli kahdeltatoista.

Loppuun vielä videokooste.