12.5.2014

Viimeaikojen hyppyjä

Ei olekaan taas vähään aikaan tullut kirjoiteltua. Nyt alkaa kuitenkin olla lukuvuosi lopuillaan, enää kaksi koetta. Kaikki paineetkin lähti kun sain tietää, että todistukseen on tulossa ainakin kaksi kymppiä; hissasta ja äikästä! Näiden aineiden ope sano mulle että uskoo mun saavan kympin myös yhteiskuntaopista ensivuonna. Fiilistä kohottavat myös viimeaikojen heppailut. Oon vihdoin saanut oivalluksia ja alan pikkuhiljaa oppia ratsastamaan istunnalla. Veeralla ja Vexillä on mennyt oikein hyvin. Viime ja edellisviikolla pääsin hyppäämäänkin molemmilla.
















3.5 lauantaina lähdettiin Pikkukorvelle kisaamaan. Kyseessä oli vain tallikisat, ihan hyvä näin kauden alkuun. Ilmottauduin Veeralla luokkiin 20cm ja 30cm mutta jostain syystä ne olikin muutettu 30cm ja 40cm luokiksi. Noh, ihan hyvin meni silti ja Veera oli oikein kiva.

Kisapaikalla kävelin radan ja hevosenhoitotiimi laittoi Veeran valmiiksi. Lähtölistoista meillä ei ollut tietoakaan, joten menin verkkaan kävelemään. Verkkailin käynnissä avoilla, suluilla, pysähdyksillä ja volteilla vairmaan vartin kunnes aloin ravailemaan ja otin pari hyppyä. Verkka-alua oli aika kaottinen, tallikisojen 30cm joten se oli tietty täynnä kokemattomia ja shettiksiä. Ei onneksi jyrätty ketään. Veera oli ihan älyttömän rauhallinen ja kulki hienosti, joten hyvillä fiiliksillä radalle.

Radalla meinasi mamma vähän innostua välillä mutta selvittiin ja puhdas rathan sieltä tuli! Meinasin eka että Veera saattais kyttäillä kentän laidalla olevia juttuja, mutta ei edes vilkaissut niitä. Muutamalle esteelle tuli vähän isompi hyppy, mutta olen tosi tyytyväinen. Veerallahan ei ole hypätty kunnolla lokakuun jälkeen kun kaaduin sillä. Mentiin kävelemään kopeille ja sitten palkintojen jakoon. Veera leikki jotain kuumaa kisaheppaa eikä meinannut millään pysyä paikallaan. Ja tapojemme mukaan tiputettiin ruusuke kunniakierroksella. (Niin käy aina!)

Palkintojenjaosta jäin suoraan verkkaan. En työskennellyt paljoa, otin parit hypyt ja kävelin paljon. Veera oli vähän rauhaton kun sen kaveri oli otettu pois kopista ja piti keskittyä siihen. Mun vuoro tulikin nopeasti ja päästiin koittamaan Omistaja käski olla tarkkana oksereilla, mutta eihän Veera niistä välittänyt! Kakkoselle ja koloselle tuli kiellot, koska jäin itse nojailemaan eteen, mutta loppurata meni hienosti.

Vietiin Veera koppiin ja kuvasin vielä pari rataa jonka jälkeen lähdettiin kotiin päin. Tallilla laitettiin vielä hepat ulos ja sitten käytiin kaupassa ja palauttamassa meiän laina-auto.

Vielä lyhyesti 6.5 olleesta Matti Eklundin valmennuksesta. Valmennus aloitettiin Ravi ja laukkapuomeilla, joista toista myös toista korotettiin kavaletiksi. Vexi meinasi hyytyä vähän, puomitehtäviä pitää siis harjoitella! Muutamien toistojen jälkeen saatiin kuitenkin ihan kelvollisia suorituksia.



seuraavaksi mentiin kahdeksikolla kahta sarjaa. Tämä tehtävä meni jo huomattavasti paremmin, vaikka laukka olisi voinut olla vähän aktiivisempaa ja Vexin olisi pitänyt olla enemmän takaosalla. Tämä korjaamiseen sain pari hyvää vinkkiä.



Tultiin myös suhteutettua kaarevalla linjanlla sekä sarjaa. Suhteutetulla piti koittaa pari kertaa että saatiin neljä askelta. Ekan esteen jälkeen piti olla heti kääntämässä että sai hyvän paikan tokalle ja mä oon aina ollut vähän "arka" kääntämään. Sarja meni oikein hyvin, ja toisin kuin aiemmin ei mun tarvinnut pyytää yhtään eteenpäin.


Lopuksi tultiin parikertaa rataa eri korkeuksilla (eka noin 60cm ja lopuksi noin 70cm-80cm) Ekan radan ekalle esteelle toin huonosti ja Vexi yllätti mut ratkaisullaan joten makoilin jo hetken kaulalla. En onneksi tippunut! Muuten meni ihan kivasti. Unohduin välillä puristamaan pohkeella jolloin jalka meni taakse hypyssä, mutta pakko sanoa, että oon saanut korjattua jalkoja esteillä ja sileällä tosi paljon.