31.5.2015

Laitumelle 2015

Tämä viikonloppu on kieltämättä ollut aika tapahtumarikas... Eilen sain peruskoulun päätökseen ja tänään Vexi pääsi vihdoin laitumelle. Tänä vuonna se ei päässyt laumaan, vaan kahdestaan sen omistajien toisen hevosen kanssa. Ne olivat jo aijemmin tutustuneet toisiinsa, joten Vexi ei turhia riehunut vaan keskittyi syömiseen. Annetaan kuitenkin kuvien puhua puolestaan, niitä on nimittäin aika paljon!

11.5.2015

Pitkästä aikaa Veeran kuulumisia


Tänään kerron pitkästä aikaa Veeran kuvaamisia. Ellu päätti tulla kanssani tallille ja nyt kun kenttä on hyvässä kunnossa, saatiin paljon kivoja kuvia. Veeralla oli takana todella kevyt viikko, lähinnä maastoilua ja juoksuttamista, joten energiaa riitti. Testiin pääsivät myös aivan uudet ratsastushousut! Tuollaisia olen etsinyt vaikka mistä, ja vihdoin ne löysin Börjesiltä. Housut ovat siis La Valencion, joka taitaa olla aika uusi merkki, koko kauppas tosin oli täynnä  kyseisiä tuotteita hevoselle ja ratsastajille. Vaatteet olivat mielestäni siistejä ja esimerkiksi yksi kisatakki pisti heti silmään...



Alkuverryttelyssä Veera oli todella jäykkä ja aloitin jo käynnissä erilaisten taivutusten tekemisen. Sain Veeran nopeasti kuulolle ja vähän paremmaksi, joten aloitin ravailemaan. Ravissa Veera oli myös jäykkä, ja sen liikkeistä tuli mieleen poni. Ravissa tein runsaasti voltteja ja siirtymiä, joiden avulla Veerasta tuli joustavampi. Ravissa Veera liikkui hyvin eteen, muttei juossut pois alta.


Otin vielä verryttelyksi laukkaa, ja laukkasin aika paljon, sillä laukassa Veeran etuosan jäykkyyden saa tehokkaimmin pois. Laukassa sitä vauhtia sitten olikin... Heti jos unohdin ratsastaa ja jäin matkustamaan, lähti Veera pois alta. otin kontrollia isoilla ympyröillä, ja niillä sainkin sen kuuntelemaan paremmin.



Alkuverryttelyn jälkeen annoin Veeran hetken venyttää itseään ja tasata hengitystään. Sitten kokosinkin ohjat ja aloitin työskentelyn. Tein hetken käynnissä pysähdyksiä ja voltteja, sillä näin valmistelen kontrollia laukan jälkeisiin ravipätkiin. Ravissa Veera tuli alussa todella lyhyeksi. Siitä minun pitikin vähän pyytää sitä eteen, jonka jälkeen sujui ihan hyvin. Vähän se koitti juosta alta pois, jolloin sai vatsalihaksia käyttää aika paljon. Askel kuitenkin venyi aika kivasti ja kontrolli säilyi. 

Lopuksi otin vielä laukkaa, joka meni todella hyvin. Askel oli tasaista ja siellä oli vain tehnyt mieli istua ja fiilistellä. Jaksoin kuitenkin työskennellä kunnolla ja tein paljon siirtymiä käyntiin ja raviin. Loppua kohden siirtymistä tuli nopeampia ja terävämpiä. Veera liikkui oikein hyvin, joten ei tarvinnut kauaa tahkoa ja kävelin vielä loppukäynnit.


Loppukäyntien aikana keksin, että tallin pesupaikka voisi olla aika hyvä studiokuvia ajatellen. Näitä kuvia ei siis oltu mitenkään suunniteltu, ja otin ne vain kokeiluna tulevia kuvauksia varten, joten Veeralla on satula päällä ja se on aivan hikinen. Pesupaikasta kuoriutuikin loistava studio, maneesissä otetut kuvat vaativat todella paljon muokkaamista, mutta näihin lisäsin vain terävyyttä ja aavistuksen tummuutta. Tosin tämä studio on menetetty, sillä pesupaikka maalattiin tänään valkoiseksi...

8.5.2015

Estekisakauden avaus 6.5.

Viime keskiviikkona avattiin meidän estekisakausi. Jonkun verran ehdittiin kotona treenaamaan, mutta esimerkiksi kunnon rataharjoitusta ei ehditty pitää, joten jätettiin korkeus matalaksi ja hypättiin 70cm. Paikalle sain kunnon kannustus-, valmennus- ja hoitotiimin, joiden voimalla lähdimme matkaan.

Keskiviikkona menin heti koulusta päästyäni tallille ja aloin laittamaan Vexiä kuntoon. Se oli onneksi aika puhdas. Apujoukot letittivät Vexin, itse olen siinä niin onneton. Tein pikaisen verkan kotikentällä, eli kaikissa askellajeissa reilusti eteen. Tämän jälkeen lähdimme kävelemään naapuritallille, jossa kisat siis järjestettiin.

Kun olimme paikalla, oli edellinen luokka vielä kesken ja kävelin pihassa selästä käsin. Ellu saapui paikalle ja hän meni taluttelemaan Vexiä kun itse kävelin radan. Rataantutustumiseen sain onneksi apua. Perusrata oli todella simppeli. Isoja teitä ja vähän suunnanmuutoksia. Uusinnassa oli pari paikkaa, joissa oikaiseminen oli mahdollista. Kävelyn jälkeen menin verkkaan ja aloin heti ravailemaan. Vexi tuntui todella terävältä. Laukassa ratsastin kunnolla eteen ja lyhyillä sivuilla otin kontrollia ympyröillä. Vexi oli myös todella herkkä pohkeelle, vähän hipaisi kylkeä niin se kääntyi ihan reippaasti. Hyppäsin pystyn ja okserin pariin kertaan, jonka jälkeen tein samat jutut toiseen suuntaan. Kävelin maneesissa hetken ja aina välillä otin ravi- tai laukkasiirtymän. Pian lähdimmekin ulkokentälle ja radalle pääsin aika nopeasti.

Lähestyessäni ykkösestettä tuntui Vexi vähän tahmealta, mutta sain sen helposti pohkeen eteen. Kakkoselle olin suunnitellut vähän suuremman tien, mutta en saanut laukattua ykkösen jälkeen tarpeeksi pitkään suoraan. Vexillähän on taipumus lähteä kiilaamaan sivulle esteen jälkeen. Kakkosen ja kolmosen hypyt olivat kuitenkin hyviä. Neljäs este oli sarja. Jännäsin sitä vähän alkuun, sillä harjoituksissa Vexin ollessa vähänkin löysä, on se saattanut ottaa ennen B-osaa miniaskeleen. Vexi kuitenkin eteni hyvin ja väli oli juuri sopiva yhdelle askeleelle. Vitosen lähestymisestä jäi vino ja Vexi tuli aika pohjaan. Huomasin kutoselle lähestyessä, että nyt käy samalla tavalla ja koska este oli okseri, voisi puomi pudota. Vexi kuitenkin oli hereillä ja aktiivinen, ja ratkaisi tilanteen isolla hypyllä. Tämän jälkeen hypyt paranivat huomattavasti. Seiskalle sain hyvän lähestymisen ja kasille vievä kaarrekin meni hyvin. Kasi oli perusradan viimeinen este ja sen jälkeen jatkettiin toiseen vaiheeseen.

Kaarteessa ysille kadotin vauhdin ja tulin vastalaukassa, mutta hyppy oli hyvä ja pääsin helposti jatkamaan kympille. Päätin kiertää vitosesteen, sillä muuten tiestä olisi tullut liian lyhyt. Kympin jälkeen sattui pieni unohdus joka taisi meille sen ruusukkeen maksaa... Ehdin jo huutaa että missä on kymppi, kunnes tajusin että matka jatkuukin yhdelletoista, eli sarjalle. Tässä olisi siis ollut hyvä mahdollisuus oikoa, mutta menetin sen. Kahdelletoista tuli taas hieman vino lähestyminen, mutta meni paremmin kuin vitoselle, joka siis oli sama este. Ennen viimeistä estettä laukkasin ihan kunnolla eteen ja vikasta hypystä tulikin aika hyvä.

Radan jälkeen odottelimme vielä tuloksia jonka jälkeen heitettiin loimea ja takkia niskaan ja lähdettiin kotiin. Lopputuloksissa olimme siis 4/12 ja kolme sijoittui. Eroa kolmanteen minulla oli noin 3 sekuntia, jonka olisin pystynyt ehkä oikaisemalla sarjalle saamaan kiinni. Olen kuitenkin super tyytyväinen 0/0 tuloksesta ja siitä, että Vexi oikeasti eteni ja tuntui hyvältä. Alla vielä video radasta. Huomatkaa, että se alkaa vasta nelosesteeltä.