Lähes viikko tapahtuneen jälkeen olen vihdoin saanut koottua itseni ja pystyn jo miettimään päivää järkevästi, ja mutamia ratkaisuvaihtojakin on haettu, jottei sama toistuisi.
14.8. koitti odotettu päivä; ensimmäinen metrin ratani kisoissa, ekat kakkostason kisani, sekä aluejoukkuemestaruus. Viikonlopulle oli luvattu sadetta ja saimmekin tiedotteita Artukaisten pohjan kunnosta lauantai-iltana ja vielä sunnuntaina aikaisesta aamusta tunnin välein. Lopulta päätimme lähteä matkaan, sillä kenttä oli aamulla kuitenkin superkunnossa. Aamupäivästä kuitenkin paikalle oli sattunut parinkymmenen minuutin sadekuuro, ja paikalle päästyämme ei homma näyttänytkään enää yhtään lupaavalta.
Kävimme valmentajani kanssa näyttämässä heppojen rokotukset ja päätimme, että katsomme avoimen metrin radankävelyssä pohjan kunnon, ja päätän vasta sitten starttaanko ollenkaan. Radankävelyssä totesin kentän olevankin aivan järkyttävä. Kumisaappaissani on todisteet siitä, kuinka upposin liukkaaseen mutaliejuun nilkkoihin asti. Valmentajani sanoi, että voin toki mennä koittamaan ja keskeyttää jos ei tunnu hyvältä. Päätin kuitenkin, etten halua väkisin hakemaan huonoa kokemusta ja rikkomaan hevosta, ja jätin luokan starttaamatta.
Kun lisää sadetta ei tullut ja kenttä alkoi pikku hiljaa imeä vettä, menin laittamaan Cassua kuntoon, sillä päätimme tsekata kentän vielä uudestaan, jos pääsisimmekin hyppäämään joukkuekisassa. Ennen radankävelyä menin verkkaamaan maneesiin, jossa Cassu oli ihan sairaan hyvä! Lisää ratsukoita alkoi tulla kuitenkin sisään ja Cassu hidastui vähän. Lähdimme kuitenkin kävelemään rataa ja kentän alkaessa olla ihan okei päätimme startata luokassa. Palattuani verkkaan oli Cassu jo aivan järkyttävä. Se ei liikkunut yhtään mihikään, ja koska maneesissa ei ollut kamalasti tilaa, otin pari pientä hyppyä ja päätin olla hermostumatta lisää, joten lähdimme radalle. Verkan aikana ulkona oli tietysti alkanut sataa uudelleen ja kenttä oli jälleen huonommassa kunnossa. Heti Cassun astuessa kisakentälle jämähti se totaalisesti. Odotellessani omaa vuoroani oli Cassu tosi outo. Se on aina herännyt kisaradalla, mutta nyt se ei haunnut liikkua ja jäi pariin kertaan seisomaan ja kyttäämään pohjaa. Omalla vuorollani sain kuitenkin laukan nousemaan ja lähestyimme ykköstä. Cassun vauhti hidastui ja hidastui, enkä saanut sitä millään nostettua esteestä ylös. Uusi lähestyminen, ja Cassu teki ihan saman. Se ei reagoinut pohkeeseen raippaan eikä ääneen. Yleensä sen kiellot ovat sentään melko nopeita, mutta nyt se varovasti hidasteli pitkän matkan päästä.
Radan jälkeen ärsytti niin paljon. Cassu sai kuitenkin huoltojoukot luokseen ja itse jäin juttelemaan valmentajan kanssa. Oma fiilis oli tosi huono, mutta valmentaja sai onneksi tsempattua vähän ja pystyin keräämään itseäni edes vähän. Autoin laittamaan Cassua pois ja lastattuamme molemmat hevoset menimme vielä katsomaan luokan loppuun. Autossa matkalla kotiin onnistui jo tilanteen pohtiminen. Yleensä kritisoin itseäni jopa ihan liikaa, ja tälläkin kertaa olisin voinut toimia sata kertaa paremmin ja oikeasti ratsastaa ja komentaa, mutta vähän pitää pistää pohjankin syyksi (tai hevosen). Cassu on kuitenkin todella fiksu ja kokenut hevonen, joten ehkä se vain totesi kentän olevan sen verran huono, että se halusi suojella itseään ja minua, ja totesi turvallisimmaksi jättää hyppäämättä.
Nyt tarvitsemme paljon varmuutta esteille ja lisäksi pari kertaa treeniä vieraissa paikoissa, toivottavasti homma alkaisi taas kulkemaan. Sitä ennen kokeilemme kuitenkin jotain uutta, ja vaihdamme lajia yhdeksi päiväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti